Perjankiakia päivystys vol.2
todellaki
hetken luuria imeskeltyäni tajusin valita viimeksi soitetuista sianajajan numeron ja painaa vielä vihreää puhelimenkuvaakin. tarkoitukseni oli pyytää tätä lyhyessä hawaiipaidassa kulkevaa karvaista suojelusenkeliäni tuomaan mukanaan elämäni pelastavan capuccinon, mutta sana ei oikein luonnistunut. (katso viite ¹) MITÄ HELVETTIÄ? O-OLENKO KESKELLÄ LEPAKKOSEUTUA, PULASSA! mentaalinen vyölaukku repsotti näköjään pahemmin kuin osasin aavistaakaan.
Lopulta ymmärsin asian laidan: a) pysyisin hengissä ja b) elämäni mittaisessa rikoksessa kumppaninani toimiva kumppanini (asianajajani) oli jo matkalla. itsekin päätin jättää turvasatamana toimineen, näädänkarvalla täytetyn, jakkihärän
mmikä se on mis lapsi asuu
se maha
se verinen juttu minkä jotkut eläimet sit syö
ainii
jakkihärän kohdulla verhotun sohvani, ja ojensin eriparitennissukkiin ja sandaaleihin verhotut koipeni astuakseni porttibongista pursimiehenkadulle. olin kuin purkka auringossa. jalkani laskeutuivat asfalttiin, mutta torso seurasi viiveellä perässä, venyen kuin jaakko ja pavunvarsi sadun jättiläisen esinahka. sitten jätin elinviittaukset taakseni ja viritin kompassini viemään minut puhuvalle shakkilaudalle.
vitu hyvä draivi
loppu liia lyhyee
haha
no meitsi o täs iha sillee töö
ihaku ois darra
mä oon sitä mielt et meiän pitäs kyl melkee julkasta joku kirja
semmone omakustanne
--
ja nyt lähtee. tää lienee esipuhe. tai siis, täs liukenee esipuhe. kielelllllä
--
OLI TAAS AIKA konsultoida asianajajajajaani: vaikka kuinka raavin päätäni ja ratsaan muistini sopukoita, ei eilisestä muistu mieleeni kuin häävi palloilu DIAMONDS CLUBilla sekä hautakynttilä. viimeisemmästä sain tosin myöhemmin johdettua vielä pari jatkokelaa, mutta siitä lisää myöhemmin. Mikä tämä tilanteeni on? en juurikaan osaa sanoa, mutta sitä vartenhan minulla on asianajajani.
tänään
luulin kuntoni olleen sinä aamuna huipussaan, kunnes soitin asianajajalleni. kurotin tottunein ottein käsiini älypuhelimen, jota olin nähtävästi toistamiseen marinoinut viskissä. eräällä reissullani afrikkalaiselta kannibaaliheimolta lahjaksi saamani ihmisen pääkallosta valmistettu juomakuppi oli näköjään muodostumassa puhelimeni "uima-altaaksi".
luulin kuntoni olleen sinä aamuna huipussaan, kunnes soitin asianajajalleni. kurotin tottunein ottein käsiini älypuhelimen, jota olin nähtävästi toistamiseen marinoinut viskissä. eräällä reissullani afrikkalaiselta kannibaaliheimolta lahjaksi saamani ihmisen pääkallosta valmistettu juomakuppi oli näköjään muodostumassa puhelimeni "uima-altaaksi".
hetken luuria imeskeltyäni tajusin valita viimeksi soitetuista sianajajan numeron ja painaa vielä vihreää puhelimenkuvaakin. tarkoitukseni oli pyytää tätä lyhyessä hawaiipaidassa kulkevaa karvaista suojelusenkeliäni tuomaan mukanaan elämäni pelastavan capuccinon, mutta sana ei oikein luonnistunut. (katso viite ¹) MITÄ HELVETTIÄ? O-OLENKO KESKELLÄ LEPAKKOSEUTUA, PULASSA! mentaalinen vyölaukku repsotti näköjään pahemmin kuin osasin aavistaakaan.
Lopulta ymmärsin asian laidan: a) pysyisin hengissä ja b) elämäni mittaisessa rikoksessa kumppaninani toimiva kumppanini (asianajajani) oli jo matkalla. itsekin päätin jättää turvasatamana toimineen, näädänkarvalla täytetyn, jakkihärän
mmikä se on mis lapsi asuu
se maha
se verinen juttu minkä jotkut eläimet sit syö
ainii
jakkihärän kohdulla verhotun sohvani, ja ojensin eriparitennissukkiin ja sandaaleihin verhotut koipeni astuakseni porttibongista pursimiehenkadulle. olin kuin purkka auringossa. jalkani laskeutuivat asfalttiin, mutta torso seurasi viiveellä perässä, venyen kuin jaakko ja pavunvarsi sadun jättiläisen esinahka. sitten jätin elinviittaukset taakseni ja viritin kompassini viemään minut puhuvalle shakkilaudalle.
Kommentit