Semanttinen kehys, osa.1

Nyt tulee sellasta blastausta et blastoiseki vittu räjähtää

Siinä aamurähmät silmissä kaivoin lusikalla leipäkoneen uumenista tuoretta limppua. Olin 
korjannu sen rakkineen pari päivää sitten juutuubvideoiden ja vanhojen mäkgaivermuistojen siivittämänä, mut ei se nyt ihan skulannu niinku sen piti. Tai kai se silleen skulas, että sai sen leivän samantien paahdettunaki. Siinä mä sitte nakkelin niitä nokareita paahtimeen ja kuten arvata saattaa nii sehä sytty palamaan. Takaraivoon iski ihan snadi paniikki just sillä hetkellä ja ensimmäinen tavara mikä mun käteen sattu oli felix ketsuppi tötsä josta mä sit nopee struuttasin kaiken sinne pömpelin uumeniin. Vittu sitä palaneen ketsupin hajua ei vaan elävä ihminen kestä.


Nyt mulla sit oli lautasellinen paahdettuja tomaattileipiä oujee.
Ei niitä leipiä voinu edes ajatella itse syövänsä, joten käännyin lemmikkieni puoleen. Painoin felixpurkin pohjasta nappia ja olohuoneen kirjahylly irtani seinästä romanttisesti naksahtaen. Vippasin kärähtäneet paahtikset atlantiksesta sukeltamalleni arvatenkin jonkinsortin tassin virkaa toimittaneelle lautaselle ja harpoin hyllyn luokse niin kuin siinä aamupöhnässä saatoin.

Valmis leipä

Darraki alko siin hötäkässä painaa harteilla ku jupperin superläski. Heitin lautasen ja leivät siihe hyllylle sen koiran viereen. Se oli mun koira siinä, rumin koira koko maailmassa eikä se osannu tehä muutaku istua hyllyllä. Kelatkaa, vittu koira joka istuu hyllyllä päivästä toiseen eikä tee muutaku syö ja istu. Joskus aikoinaan funtsin et mitä jos se onki posliinia ja mä oon psykoosissa mutku Jariki sitä kävi paijaa kerran niin enkai mä sit ookkaan.

Luikka

Tätä asiaa taas kerran nolon pitkään pohdittuani, havahduin jollain tapaa takaisin ns. todellisuuteen. Tartuin siihen hyllyn reunaan ja kiskaisin sen enemmän irti seinästä. Luikahtaessani hyllyn takaa ilmestyneeseen, hyvin roisisti homeelta haisevaan, portaikkoon Luikka tipahti hyllyltä. Luikka oli sen rakin nimi. Eikä se sitten ainakaan ihan posliinia ollut, koska mukanani portaikkoon ei seurannut minkäänsorin räsähdystä tai kilahdustakaan, vaan semmonen ääni jota voisi luulla todistavansa kun pari kuukautta (tai mitä nyt sievistelemään, sanotaan neljä vuotta) vanha kaali tipahtaa Näsinneulasta.

Luola

Siin se rakki katos sinne pimeyteen ja ehdin tuntemaan jo oikeestaan pientä helpotusta et joko siitä ny viimeinki pääs eroon... ja niist leivistä. Muutenki meininki alko olla ku Lara Croftin kartanossa ja sitä hovimestarin virkaa sai tulla just sil hetkel toimittaa mun kämppis. Armo.. suht yksinkertanen kaveri ja aina savuissa. Niihä se oli nytkin, sen naamasta näky et se tosiaa eilen oli vetäny pellillisen sen ite tekemiä spacecakeja. However avasin siinä items valikon ja otin sielt soihdun käteeni ja painelin sinne pimeeseen portaikkoon.

Armo

Mä näin itteni jotenki menevän niitä portaita silleen hyvin näpsäkästi ja seksikkäästi metronomin tahtiin, vaikka todellinen kulku oli varmaan lähempänä jotain kourallisen nukkumatin unihiekkaa ja toisen kourallisen jotain muuta hitaita nauttineen kamelin oleilua. Armokin tuli joo perässä, mut enempi se keskitty rapsuttaan dänkiksi luulemaansa home- ja sammalroipetta seiniltä ja seivaili sitä sinne itemvalikkoon. Mun soihtuakin se koitti jossain vaiheessa londia, että ois sydänny jonku hyvin epämääräsen portaikossa kyhäämänsä ja sammalsetillä lataamansa hätärin. Huh huh, ei meitsille ihan aamusta.

Siin meikä sit laskeutu niit portaita hitaasti ja hikisesti. Armo selkeesti oli jääny tussuttelee sitä homeista kaalikäärylettään sinne puoliväliin. Pari askelta viel ja sit mä sen näin... Mun kolmannessa kerroksessa olevan kerrostalokämpän alla oli ihan vitun iso luola täynnä tippukiviä, kristalleja ja parisänky... Mitä vittua parisänky teki siel kaiken sen säihkeen ja homeen keskellä? Mä olin aina kuvitellu et täs kohtaa ois eka ja toka kerros täst talosta ja et varsinki täs tokas kerrokses asuis se vittumainen talkkari mikä näyttää iha Jope Ruonansuulta.

Talkkari Jöppe

No, Jope lähetään nyt tosiaan siitä, että Jope siel tuskin ainakaan asu. Tai Jöppe, niinku minä ja pihan lapset oltiin sitä kutsuttu siitä lähtien ku yllätettiin tää talkkari roskiskatoksen takaa pökkimästä yhtä takavarikoimaansa mopoautoa. Jöppe jöppe jöppeee me huudettiin, minä ja kakarat. Välil heiteltiin ehkä vähän käpyjä ja jotain kovempia esineitä esim. keskikokoisia kiviä. Itseasiassa nyt kun muistelen, niin se taitaa olla laitimmainen kerta, kun näin Jöppeä edes. Sillonhan se on saattanut hyvinkin vetäytyä johonki tällaseen luolaan ja viettää halvan punaviinin katkuista ja vaaleanpunaisen sävyistä laatuaikaa sen mopoauton kanssa. Se selittäis ton parisängynki, jossa itseasisassa on jotain öljytahroja. Ei saatana ei vitt...

Jöpen kultsi

Kiskasin nopee siit yhen valiumin kielen alle ku tää darranen olo oli alkanu käydä sen verran tukalaks niin sain taas vähä aivoja toimimaan. Oikeestaan ne kyl hidastu jo siit entisestään mut selkeni sekin fakta et kyl tää yhteiskunta oli selkeesti bannannu Jopen. Siel se vanha rahjus nukku siin sammalmättäällä sen mopoautonsa kanssa ja oli viel ehtiny maalaa siihen liekkikuviotkin niistä tyhjistä kannuista päätellen. Myöhemmin seki "sammalmätäs" osottautu vaatekasaks joka oli ihan läpikotasin homeessa, sen jäbän ilme kuitenki oli aika auvoisa. Sellanenki juttu siin putkahti kans mieleen et mistä vitusta toi jätkä oli päässy tänne "halliin" ku eihän täällä ole edes ovea?

Tajusin, että Jopesta oli tullut niin syrjäytynyt, että se osas kävellä seinien läpi. Mua alkoi ahdistamaan se homma niin paljon, että oli pakko syödä vielä pari valiumia lisää. Samaan aikaan näin pihalla Armon. Se oli lähtenyt juoksemaan Securitaksen vartijan perään, koska se ois aina itse halunnut olla stevari, mutta persjalkaisuutensa johdosta ei ollut ikinä niihin hommiin päässyt(tosin tätä ihmettelen koska.. no kattokaa nyt vittu niitä stevareita!). Armo siis oli joutunut tyytymään satunnaisiin kohtaamisiin vartijoiden kanssa. Aina se oli nuolemassa jonkun persettä tyyliin "anna mä kattelen sun pippurikaasuu" tai "anna mä 
tarjoon sulle kahvit!".

Armo olikin just se poikkeus joka vahvistaa säännön; on siis tosiaan olemassa myös tälläsiä enemmän jopa roinaa kuin käteen vetäviä ulkopuolisen silmin yhteiskuntakelvottomia sohvia asuttavia budiukkoja, jotka sisimmissään paljastuvat fäpejä nuoleskeleviksi tukareiksi. Vitun Armo. Joidenkin huhupuheiden mukaan Armon iltapäiväkahvittelut lelupoliisien kanssa eivät myöskään aina jääneet vaan pippurikaasun ihasteluun, vaan toisinaan Armo saattanut päätyä tutkailemaan myös "teleskooppipamppuja".

Se stevari

Todellisuus pääs taas kerran iskee päin naamaa niin hyvin et nyt vitutti. Eikä asiaa auttanu kyl yhtään se et toinen puoli mun keuhkoista surkastu pois just sil hetkel ku tajusin et siin parisängyn vieres on yöpöytä missä on kultanen Stig Dogg-patsas. Aivan jumalattoman ruma tekele. Olin ihan satavarma et se on haettu Funkiestista ja on jonkun säälittävän fanin duunaama kenellä roikkuu seinät täynnä jotain fidy-centin kultamaalilla maalattuja "platinaplattoja". Se toinen huomio vei loputkin mun keuhkoista kun tajusin että se koiro ei olekkaan kadonnu vaan nyt se istuu siinä pöydällä sen patsaan vieressä. Vittu mun elämää. Luulin et asiat ei vois olla enää yhtään huonommin kunnes näin siellä luolan nurkassa istuvan jätkän. En ollu edes tajunnu et se on siellä mut jotenki tän universumin jutut sattu vaan sil hetkel sovittuu niin hyvin yhteen et tiesin sen jätkän nimen olevan Yolo Swaggins, Bilbon poika.

Jatkuu...