Tähtitaistelu alkaa, linnunrataa piiritetään parhaillaan

Nyt käymme läpi aluksi pienen selvityksen mistä tämä onneton Zippe One Done-sukupolvi on kehkeytynyt aikojen saatossa. Aluksi oli muutamia suuria planeettoja kuten DI-524, Zorlax, EB-66892 ja Max-Dexter, aikojen saatossa missä maya kansa yhdistyi venäläisiin "tästä ei ole tietoa edes koraanissa" oli huomattavissa suuria muutoksia magneettikenttissä ja painovoimassa, toisinaan esineet saattoivat lähteä matkoihinsa avoimesta ikkunasta, tai entisaikainen "vasara" tulla läpi pyökkypuu pöydästä. Sen aikaisen kalenterin mukaan voitiin päätellä näiden kolmen planeetan sijaitsevan kuperassa syanin värisessä todellisuudessa erossa muista neljästä. Myöhemmin tämäkin osoittautui vääräksi, kun Zippe One Done matkatessaan Zorlaxilta puolikuun muotoisella taisteludipillään joutui äkkiä valkoisen aukon imuun, valonsäteiden vääristyessä valtavassa imussa esiin muodostui kuva galaksista, joka on meidän tuntema linnunrata. Zippe asensi dippiinsä violetit koordinaatit takaisin zorlaxille, mutta tähden ylitsepursuava voima oli liikaa herkälle koneistolle joka ei sisältänyt vielä uusinta CMOS tekniikkaa. Tästä miljardeja vuosia vanhasta tapauksesta voimmekin siis päätellä et todellisuuksia on olemassa 4.5 kappaletta ja jokainen niistä sijaitsee kuperalla aika-avaruuskoordinaatistolla toisistaan noin 4500 valovuoden päässä XY-akseleilla. Mutta Z-akselia tarkistellessa voi huomata että matka tässä ulottuvuudessa on huomattavasti lyhyempi, eli puhutaan osapuilleen noin 2.87 valovuodesta, tietenki ottaen huomioon kuinka paljon vuodessa universumi laajenee ja vuosittainen korjaus on noin 0.0013 valovuotta. Vaikka matka Z-akselilla onkin huomattavasti lyhyempi, matkaaminen tässä ulottuvuudessa ei ole mahdollista ilman mustia tai valkoisia aukkoja, jotka luovat niin sanotun repeämän ulottuvuuksien välille. Vaikka näin tapahtuisikin repeämä ei välttämättä kohdistuisi suoraan samaan pisteeseen niin sanotusti yläpuolella sijaitsevassa ulottuvuudessa. Lopuksi muodostetaan vielä teoreettinen kokonaiskuva tästä asetelmasta, eli XY-akselit kiertävät niin sanotusti U-käännöksen aika-avaruudessa mistä johtuu matkojen pituudet ja Z-akseli voidaan teoreettisesti hahmottaa sijaitsemaan suoraan näiden akseleiden päällä. Tästä johtuu matkojen eri pituudet vaikka kyseessä onkin yksi ja sama paikka.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paskanmarjat