OTIN KYPÄRÄN, HAARNISKAN JA MIEKKANI.. ON AIKA SIIRTYÄ TAISTELUUN
VITUT TAISTELUISTA. tänään o PERJANTAI ja taas tehdään KEKKERILEIVOKSIA.
Soitampa tässä alummalla muutaman säkeen oblivionin soundtrackistä. Jotkut ördäneet makaavat tälläkin hetkellä krapulassa, itse olen loistava ja hyvät lihakset kiitos viikon treenauksen. Osaan myös käyttää miekkaani kuin se olisi osa kättäni ja toiseen käteen liimasin pistoolin. Liimasin myös muutaman hirven luun kaulaani.
Aamun koittoon on aikaa vain muutama tunti ja kuljen halki mädänhajuisen pimeän metsikön. Koitan liikkua mahdollisimman hiljaa ja alati varoen pivilaavaa, joka tuntuu jollain kierolla tavalla jopa helvetilliseltä. Aivan kuin sekin olisi hengissä ja sillä olisi oma tietoisuus. Toisinaan kohtaaminen sen kanssa on vääjäämätöntä, juuri kun kuvittelen olevani piilossa pimeiden pensaiden keskellä, huomaan sen valuvan ohitseni. Välillä tuntuu että se ei välitä, sitä ei kiinnosta, mitä tämä oikein on? Matkaan kohti linkkimastoa pimeässä, on vaikea nähdä eteensä vaikka maa on lumessa, mutta taivas on musta, eikä kuukaan loista. Kuulen jostain kaukaa kun lumiaura raapii märkää asfaltin pintaa. Olen kävellyt vasta muutaman minuutin lintumetsän sähköstudiolta, mutta tuntuu että olisin matkannut jo tunteja, tämän täytyy johtua siitä että minut on huumattu. Ainoat värit joita pystyn aistimaan täällä metsikössä on kännykkäni kiiltävä näyttö jolla kirjoitan tätä tekstiä, sekä puiden vihreän joka loistaa oudolla tavalla ja sysimustan pimeyden. Nyt on jatkettava matkaa... on kylmä...
Soitampa tässä alummalla muutaman säkeen oblivionin soundtrackistä. Jotkut ördäneet makaavat tälläkin hetkellä krapulassa, itse olen loistava ja hyvät lihakset kiitos viikon treenauksen. Osaan myös käyttää miekkaani kuin se olisi osa kättäni ja toiseen käteen liimasin pistoolin. Liimasin myös muutaman hirven luun kaulaani.
Aamun koittoon on aikaa vain muutama tunti ja kuljen halki mädänhajuisen pimeän metsikön. Koitan liikkua mahdollisimman hiljaa ja alati varoen pivilaavaa, joka tuntuu jollain kierolla tavalla jopa helvetilliseltä. Aivan kuin sekin olisi hengissä ja sillä olisi oma tietoisuus. Toisinaan kohtaaminen sen kanssa on vääjäämätöntä, juuri kun kuvittelen olevani piilossa pimeiden pensaiden keskellä, huomaan sen valuvan ohitseni. Välillä tuntuu että se ei välitä, sitä ei kiinnosta, mitä tämä oikein on? Matkaan kohti linkkimastoa pimeässä, on vaikea nähdä eteensä vaikka maa on lumessa, mutta taivas on musta, eikä kuukaan loista. Kuulen jostain kaukaa kun lumiaura raapii märkää asfaltin pintaa. Olen kävellyt vasta muutaman minuutin lintumetsän sähköstudiolta, mutta tuntuu että olisin matkannut jo tunteja, tämän täytyy johtua siitä että minut on huumattu. Ainoat värit joita pystyn aistimaan täällä metsikössä on kännykkäni kiiltävä näyttö jolla kirjoitan tätä tekstiä, sekä puiden vihreän joka loistaa oudolla tavalla ja sysimustan pimeyden. Nyt on jatkettava matkaa... on kylmä...
Kommentit